Kesä lähestyy, mutta vaelluskohde on vielä päättämättä. Näillä näkymin olis tarkoitus lähteä Lappiin juhannusta edeltävällä viikolla.
Viime kesänä kävin Muotkalla etsimässä Anttia, mutta en löytynyt. Kuva taitaa olla jostain Piekanaäytsin suunnalta.
Vuosi- ja aluekohtaista vaihtelua riittää. Riippuu säästä. Ei kukaan osaa sanoa tarkkaa päivää. Ei mun juttujakaan kannata uskoa minään ehdottomana totuutena.
Kuitenkin Etelä-Lapissa se taitaa alkaa vähän aiemmin kuin pohjoisempana. Pelkkä leveysaste ei kuitenkaan ole ainoa asiaan vaikuttava tekijä. Veikkaisin kesäkuun toista viikkoa. Ehkä jo ensimmäisellä viikolla jos on aikainen kevät ja lumet sulavat äkkiä?
Kesäkuun lopussa voi olla jo yhtä paha räkkä kuin heinäkuussa. Monien kokemusten mukaan aluksi itikoita on vähän, mutta se määrä lisääntyy todella nopeasti. Vain viikossa niiden määrä räjähtää aika lailla siihen maksimimäärään, mitä niitä on heinäkuussakin. Kesäkuun alkupuolella tosin ei ole lainkaan niin paha tilanne.
Säkenöivä Pitkäkurppa
•
3 pv
Itikoiden määrä vaihtelee tosi paljon, viime kesänä pohjoisessa vätsärissä kesä-heinäkuun vaihteessa ei ollut juuri lainkaan hyttysiä, toissavuonna käsivarressa samaan aikaan ei pystynyt ilman hyttyshattua hengittämään kun perkeleet menee keuhkoihin.
Tungetteleva Simpukka
•
22 t
Hmmm edellisten viestien ja kelien perusteella taidan tehdä kolmen seudun suunnitelman omalle juhannusreissulle.
UKK: pelkkä vaellusreissu ilman kalakamoja. Pitkä peruslenkki. Tuulisella ja kylmällä kelillä.
Pöyrisjärvi tai siellä päin joku muu: semihyvällä kelillä. Kalastus ja vaellus.
Vätsäri-Inari: vesillä ja kivikoissa pyörimistä packraftin kanssa kalastellen. Parhaalla kelillä/helteellä.
Yliksen eräjormalaudalla se kuona ei käy. Ja muutenkin täällä vastiksella on aika lailla sama käyttäjäkunta joten tuskin kuonan osuus nyymeistä juuri muuttuu mainostamallakaan.
Viehättävä Opossumi
•
1 pv
Joo lisää incelautalaisia spämmimään neekerin kyrpää ja ulisemaan rokotteista
Muistutus, että ainoa oikea rinkka kunnon eräjormailuun on yläkaarellinen rinkka.
Miksi on? Siksi on, että vain yläkaarellinen rinkka mahdollistaa rinkan pakkaamisen korkeaksi litteäksi torniksi, jossa painopiste on käytännössä suoraan kantajan painopisteen yläpuolella. Tällöin ei tarvitse kumartua pätkääkään, toisin kuin anatomista perunasäkkiä kantaessa.
Jos on ihan pakko olla lyhyt sana, niin tuo peite on kyllä aika hyvä. Tai sitten pelkkä kangas. Tai loue, joka tosin tarkoittaa yleensä vähintäänkin tietyllä tavalla pystytettyä ja yleensä myös muotoiltua kangasta. Erätoveri on mielestäni kaikkein hienoin sana ja käyttäisin sitä mieluiten, mutta sen voi ehkä jossain kontekstissa sekoittaa reissussa mukana oleviin ihmisiin.
Ylenpalttinen Peura
•
5 pv
Hei nyymit tulin vain ilmoittamaan, että kyseinen riippumatto on alennuksessa 40€ 12.5. asti.
Nukkumisseteille oma lankansa. Keskustelut makuupusseista, vilteistä, makuualustoista, tyynyistä ja sun muista tänne.
AP päivitti pari vuotta sitten kahden huonosti nukutun reissun jälkeen vähän ylimitotettuun makuualustaan(pääasiassa kesälle sijoittuvaan retkeilyyn suhteessa), että kiinnostelis vaihtaa Anarin painava ja kylmähkö paskasäkki topattuun 0-kelin vilttiin. Sitä kylmemmille seteille sitten molemmat yhteiskäyttöön. Nyymeillä kokemusta, suosituksia tai kommentoitavaa?
Alustana toimii sea to summit etherlight xtreme largena r 6.2.
Kylkinukkuja ja vaikka kylkeä vaihdan kokonaan vain ehkä pari kertaa yössä niin asentoa tulee muuteltua siinä määrin että ainakin tuo oma makuupussini on suht klaustrofobinen. Budjetti hammasta purren 300 mutta mieluummin paljon halvempaa.
Oisko kellään mitään ammattilaiskärkiä retkipeiton tekoon? Tarkoitus tehdä erittäin kevyt n. 300-400g (keski)kesäpeitto Apex100 tai jopa Apex67 materiaalina. Ihan äärimmäiseen keveyteen en pyri, leveyttä saa peitolla olla ja taskuja ja muuta pientä kilkettä mutta vetoketjua en jalkaosastoon halua. Eli muokattavuus edellä. Haluan täysin omiin tarpeisiini sopivan.
Kuulostaa jännältä idealta ja noita materiaaleja vilkaistuani ihan toteuttamiskelpoiselta jos et oo ihan kädetön. Alkoi syyhyttään itselläkin ajatus, kun on jotain projektia hakusessa ja noiden kaupallisten peittojen mallit ei hintoihin suhteutettuna oikein miellytä. Nuo apexit näyttäis olevan valmistamisen kannalta reippaasti parempia, mutta näköjään vilttiin menevää 650 fp untuvaa sais noin 80€/ 0.5kg vs ~30€ mitä tuohon apexiin menis. Mitä ikinä päädytkään tekemään niin tee samasta materiaalista joku pienempi projekti ensiksi niin saat tuntumaa etkä kuse isompaa työtä kokemattomuudella. T.kantapään kautta monissa monissa projekteissa oppinut. vaikka joku tyyny, myssy tai jotain.
Viehättävä Sijoittaja
•
9 pv
Omat setit >Nemo Tensor wide long
Kylkinukkujana pakko olla leveämpi alusta ja Nemon patjoissa omasta mielestä mukavin muotoilu. Hintaa vitusti, mutta pitänyt lämpimänä myös -18 keleillä. >Thermarest honchoponcho
Tuo poncho aukee napit aukaisemalla viltiksi. Itsellä käytössä kesämalli, mutta löytyy myös talvi-versio jota en ole kokeillut. Näppärä nuotiolla istuessa sekä aamu kohmeessa leirissä pyöriessä. Ompelin reunoihin reiden korkeudelle muoviklipsit niin helmat ei roiku tiellä polttopuita kerätessä tai nuotiossa. >Thermarest Cinch M
Kaikenmaailman tyynyt kokeiltu halvasta kalliiseen ja olen tullut siihen tulokseen ettei ilmalla täytettävillä tee hevon vittuakaan. Tuo Cinch on pakattuna n. juomapullon kokoinen ja lähentelee silti lähes kodinomaista tyynyä. Itse tykkään kovista tyynystä ja tuossa on hyvät säädöt niin sen saa mukavan kireäksi. Otan nykyisin aina mukaan mökille/kaverilla yöpyessä.
Etelässä vielä odotellaan pilkkikelejä mutta idässä ja pohjoisessa on taidettu jo kausi aloittaa. Tänä talvena olis tarkoitus uittaa tasuria ja jigiä ja unohtaa perus morrit, toukat ja pystypilkit. Kaiku lähtee myös hankintaan jos vaan löytyy Black Friday tarjouksena. Kireitä siimoja nyymeille.