Olen eräjormaillut ja puuhastellut metsässä kaikenlaista lapsuudesta lähtien. Retkeilyä, metsästystä, erilaisilla vehkeillä ajelua. Asehommia tullut paljon harrasteltua. Nyt on elämäntilanne selkainen, että eräjormailut täytyy lopettaa. Sairaus on vienyt pysyvästi kaikki mahdollisuudet. No, vaimo voi ehkä jossain vammaiskohteessa työnnellä pyörätuolilla pienen matkaa, mutta se varmasti lisää vitutusta. Aseet on laitettu myyntiin, myymättömät laitetaan sulattoon. Tänään aloin pakkaamaan patruunanlataustarvikkeita pois. Sitten pitäis keksiä, mitä tekee lopuille erätarvikkeille ja varusteille. Eipä käytetyillä varusteilla mitään arvoa ole, roskiin pitäisi pystyä laittamaan. Ajattelin vähän kirjoitella, kun ahdistaa ihan vitusti. Yleensä kirjoitellaan harrastuksen aloittamisesta, mutta loppukin joskus saattaa tulla hieman yllättäen. Kumpa pystyisi vielä nukkuun laavulla edes yhden yön, mutta se ei varmaankaan ole mahdollista edes avustettuna.
Ehkä eniten tyhjennyksessä kiepaisee, että rakas L1A1 menee sulatukseen, ei vissiin niin hirvittävän tulivoimaisille kivääreille saa kukaan enään lupia.
Mielenkiintoinen kommentti, sait jotenkin kiinni ajatusmaailmastani. Olen tehnyt luopumisharjoituksia ja olen jo hyvällä matkalla kohti jonkinasteista mielenrauhaa. Olin jo saanut aseet mielestäni, mutta nyt kun pitää tehdä käytännön luopumiset, joku menneisyydestäni kinkesi pintaan. Jos saan edes osan aseistani luovutettua ystävilleni, pystyn elämään asian kanssa. En oikein ymmärrä, jos elämäni jatkuukin vielä useita vuosia, miten saa ajan kulumaan. Oljenkorteni on, että menehdyn ennen ensikesää seuraavaan tulehdustautiin.
On kyllä perseestä terveyden ja rakkaan harrastuksen menettäminen siinä samalla. Hankala kuvitellakkaan miten paha paikka tuo sitten on kuin menee noin täysvaltaisesti. Itse sairastuin kuutisen vuotta sitten ja vaikka rajoitteeni onkin kevyempi niin on tässä ollut sopeutumista. Kyllä minä vielä kävelen mutten paria kilometriä enempää ja pyörääkin kuljettaa sähkö. Katkeruus menetettyjä tekemisiä kohtaan ei ainakaan itselle mennyt missään vaiheessa sen mukavuuden yli. En tiedä miten sulla menee, mutta ei sitä metsässä pyörätuolilla pyörähdystä kannata kokonaan hyljätä ajatuksena. Ehkä siellä on vitutuksesta huolimatta ihan mukavaakin jos logistiikka ja muut asiat on kunnossa. Ajan kuluksi suosittelen suosittelen käsitöitä jos vaan kädet vielä toimii. Ite vuoleskelen. Jos opit hyväksi niin jääpähän kivoja muistoesineitä.
Niin ja jos löytyy sukua niin lahjoita jollekkin pojan klopille noita sekalaisia varusteita, tai anna ilmoituksen kautta uudelle nuorelle harrastajalle.
Ei muuta kuin pärjäämisiä sulle ja vaimolle.
Karu on ihmisen kohtalo lopulta. Tämä on aina tragedia, hilpeimmilläänkin tragikomedia.
Vaan oletpahan tullut tehneeksi, nähneeksi ja kulkeneeksi. Se on enemmän kuin moni muu. Kirjoittelu vielä tuntuu sujuvan. Kynttilää ei kannata jättää vakan alle, elämänkokemusta voi hyvin jakaa, kun tämä lajimme on metodin keksinyt. Jollei muuta, niin elämän mittaisessa kokemuksessa on seassa varmasti sellaisia juttuja, joita moni kuulisi mielellään, ehkä saisi kipinän jopa kokeilla itsekin. Suomalaisia metsäläisiä kun lopulta olemme, tänne aikanaan vaeltaneiden jälkeläisiä.
Etsi ostaja jostain missä on vapaammat lupakäytännöt. Jonkinlainen paperisotahan se on myydä ulkomaille mutta ei pitäisi olla mitään estettä jos ostajan maassa saa luvat tuollaiseen.
On ollut vähän rankempaakin sairastelua viitisen vuotta, mutta viimeimen tuhosi jalkojen ja käsien nivelet. En pysty tekemään ilman kipua käsilläni juuri mitään. Lonkat meni niin paskaksi, että sattuu yötä päivää. Jos olisin menettänyt jalat, mutta ei olisi näitä vitullisia kipuja, voisin selvittäkin sen puolesta. Nyt lähden ostamaan sähkökäyttöistä pyörätuolia, saa pihamaalla ja asiolla itsenäisesti liikuttua.
Onneksi tosiaan on muistoja menneistä seikkailuista, tulipahan kaikenmoista koettua.
AP
Puhdas Alpakka
•
4 kk
Poistettu viestiTämä viesti on poistettu
Tykkäsin kovasti mietteistäsi, niin asiat menee. Elämämme on yhtä sattumanvaraista, kuin pikkulinnulla, joka mätkähtää auton tuulilasiin.
Tää niin vitusti. Tuli sisäistettyä tää fakta 100% kun viruin vuoden sairaalassa vitun pahan syövän kanssa ja kärsin niistä hoidoista. Nuorena terveellisistä elämäntavoista huolimatta sairastuin ja syövän hoidon jälkeen parannuttuani kuntouduin jokusen vuoden että pääsin takaisin hyvään kuntoon. Ei jäänyt käytännössä muuta vaivaa kun että tuhkamuna olen kovien säteilyannosten seurauksesta ja luusto on sytostaattien johdosta marginaalisesti heikompi kun ikäiselläni pitäisi olla. Sinällään onnellinen olen että tuli siinä usean kerran erittäin potentiaalisella kuolinvuoteellaan asioita mietittyä ja sisäistettyä mikä elämässä on tärkeää ja mikä vitun turhaa paskaa. Elänpähän nyt sitten comfysti suojatyöpaikassa minimit suorittaen odotellen vaan seuraavaa kala tms eräilyreissua tai jännää ulkomaanmatkaa odottaen. Ei kiinnosta enää täysin turha suorittaminen elämässä paskaakaan. Yritän nauttia joka päivästä maksimit terveys edellä ja tiedostan että tää hupi saattaa loppua minä päivänä hyvänsä. Myöskin tulee enemmän otettua läheisiä huomioon kun tajusi sillon delaamisvaarassa miten toi tilanne oli kauheampi läheiselleni kin itselleni. Kauheimpiin aikoihin olisi ollut kuolema helpotus ja varmaan olisinkin losauttanut aivot pellolle, ellei olisi tuntunut pahalta läheisien puolesta.
Tuon kokemuksen jälkeen varmasti ymmärtää, mikä elämässä on tärkeää. Olisin jo päättänyt päiväni, ellei se aiheuttaisi kovaa tuskaa lähimmäisilleni. Monesti olen toivonut, että muutama vuosi sitten saamani aivokuume olisi ollut tappava. Kävin vain muualla, mutta palasin sitten takaisin. Sen jälkeen on ollut mukavia pieniä retkiä ja seikkailuita, mutta hirvittävästi kuolettavaa väsymystä. Tuon kanssa pystyi elämään, nykytilanteen kanssa ei. Toivottavasti näistä keskusteluista voimaa saaneena, joku lähtee toteuttamaan omia unelmia, kun vielä on kunnossa. Ei kannata jättää sitä pohjoisen retkeä sitten joskus tapahtuvaksi.
Tänään aloin purkaan patruunanlatausvehkeitä. Hylsyjä, luoteja ja muuta tarviketta on kertynyt melko paljon. Latailin vain kiväärin patruunaa ja .357 maggeja, ykspesäinen oli passeli laite. Sellaista harrastin, että tein nallinpoistot ja supistukset . 308:hin nuotiolla istuskellessa vasaralatauslaitteilla. Luonnon helmassa tuli muutama tuhat hylsyä naputeltua.
Facebookissa on jossain metsästys ryhmässä kaveri, joka käy aktiivisesti metsällä vaikka on pyörätuolissa. Ilmeisesti ihan hyvin pärjää kyttäys hommissa. Älä vielä luovu kaikesta.
Tulen elämään loppuelämäni kipujen kanssa. En voi ampua enään laukaustakaan. Ilmeisesti sain jotain vaurioita aivoihinkin, jotain on päänupissa vialla. Siksi on tullut harrastukset päätökseen. Jos tästä sattuisi hieman parempaan kuntoon tulemaan joskus, kevyt luonnossa olo riittäisi. Sen verran vielä pystyn, että kaasukahvalla ajettavalla sähköfillarilla voin pienen lenkin hyvänä päivänä tehdä. Tuo on monesti päivän ainoa tapahtuma.
Kiitos kaikesta myötätunnosta teille! Tässä kuva L1A1:stä. Aussi, alunperin vihreällä pinnotteella, puutukeilla ja pitkällä piipulla. Tuo on elänyt monia vaiheita. Viimeinen jäi kesken, punapistettä en kerinnyt kiskon päälle hankkimaan.
AP
Puhdas Alpakka
•
2 kk
Syksyn saapuminen sai aikaan kovan kaipuun lähteä retkeilemään. Puutarhassa pötköttely saa toimia ensiapuna.
AP
Puhdas Alpakka
•
2 kk
Laitoin pyörätuoliin uudet takarenkaat. Tuolla luultavasti pääsee autolla laavulle.
Koditon Susi
•
2 kk
Voimia jokaiselle. Aika karuja tarinoita ja samalla suuria viisauksia.
Nyt on äijjä pyörätuoli, tarviit tohon enää räyhäkkään polttomoottorin.
AP
Puhdas Alpakka
•
1 kk
Kesällä olin melko huonossa jamassa, mutta lääkityksellä ja kuntoutuksella hieman parannusta tapahtunut. Nyt ollaan pakulla muutaman päivän reissussa. On kyllä todella kivaa istuskella grillikatoksessa ja paistella pihvit. Kun luulin, että ei enään onnistu minkäänlainen ulkoilmaelämä, nyt tämä tuntuu taivaalliselta. Täytyy nyt yrittää imeä kaikki mitä luonnosta saa, kohta alkaa lääkitys, joka vie luultavasti taas pohjamutiin. On kyllä käynyt selväksi, mitkä on itselle rakkaita ja tärkeitä asioita.
Älykäs Sudenkorento
•
1 kk
Jos saanen kysyä niin mistä sairaudesta / sairauksista kyse?
Itse olen (ainakin tietääkseni) fyysisesti vielä terve (mutta en varmaan kauaa) mutta olen painiskellut vakavien mielenterveysongelmien kanssa. Kyllä tässä on kans tullut käytyä läpi aika synkät jutut ja kelattua sitä mikä elämässä olis itselle tärkeää. Tuntuu vain mahdottomalta kaivautua kuopasta ylös.
Tavallaan kaksi eri ääripäätä että on henkisesti rikki ja toinen on fyysisesti ihan rikki ja lopputulos on melkein sama.
Oijjoi nyt on kyllä asepornoa tämä. Surulliseksi vetää aseen ja ampujansakin kohtalo. Isäukko myös taistelee kipujensa kanssa, jaksaa se vielä kiväärin kanssa käydä hirvipassissa. Kyllä se yhden hyvän kaadonkin sai sieltä, pitkältä matkalta osui vielä. En ymmärrä miten se käsien vapina rauhoittuu kun tähdätessä. Ekat aseensa antoi jo pois.
Varmaan joku ärhäkkä autoimmuunisairaus, nivelreuma tms. Suosittelen AP:ta kokeilemaan viikon tai parin vesipaastoa, voi tehdä höpöä kun autofagia tuhoaa ikitulehtunutta kudosta.
AP
Puhdas Alpakka
•
1 kk
Meni tulehdus aivoihin muutama vuosi sitten ja teki tuhojaan. Sitten tuli joku hermovika navan alapuolelle. Viimeisimpänä tuli moniniveltulehdus, joka tuhosi lonkka ja olkanivelet. Se on jäänyt elämään omaa elämäänsä ja sitä kokeillaan saada myrkyillä kuriin. Välillä jokainen liike on kivulias, välillä vähän helpottaa. Jalat ei aina tottele kun hermosto on vikatilassa.
Kyllähän tässä mielenterveyskin on ollut aika huonolla tolalla, elämänhalu on ollut melkoisen hukassa. Vaikeaa/keskivaikeaa masennusta ovat tarjonneet. Nyt on kuitenkin valonpilkahduksia näkynyt ja tämä pieni retki on varmasti hyvää kuntoutusta. Ihmeellistä kyllä, missään vaiheessa kukaan lääkäri ei ole ottanut aselupia puheeksi. Olen kuitenkin ollut psykiatrisen kirjoilla muutaman vuoden. Nyt näyttää kovasti siltä, että 54 tulee mittariin.
>voi tehdä höpöä kun autofagia tuhoaa ikitulehtunutta kudosta.
Asiasta kukkaruukkuun, kannattaisikohan tätä kokeilla kroonistuneeseen tenniskyynärpäähän?
AP
Puhdas Alpakka
•
1 kk
Lueskelin tuosta autofagiasta. Voisi tehdä hyvää. Pientä ongelmaa olisi vaan sen toteuttamisessa. On ollut tuon syömisen kanssa vaikeaa, alan oleen aika kuihtunut. Toinen on, että pitkäaikaiset kovat kivut ovat murentaneet haluni hankkia ylimääräistä epämiellyttävää olotilaa. Kolmas rajoittava on lääkitykset, jotka melkein vaatii syömistä. Jotain pitäisi kuitenkin yrittää, nykyinen tie lisämyrkkyineen tekee ukosta selvää.
Voisin olla kiinnostunut ostamaan latausvehkeet, 308, 5,56 ja 9 kuluu itsellä. Ehkä jotkut erävermeet vois kiinnostaa kans.
AP
Puhdas Alpakka
•
1 kk
Veljenpoika otti koko latauskaluston haltuunsa. Ihan kivasti löytyi tarvikkeitakin, kolmisen sataa .308 luotia, toista tuhatta kerran ammuttua lapualaista hylsyä ja nallejakin oli .Taisi muutama sata olla .357 luotejakin. On kivaa, kun perhepiirissä jatkuu harrastus. Oli 15v peuramies jo ensimmäiset omat patruunat lataillutkin.
Vastalauta 0.7.8 Beta
Käytämme evästeitä mukauttamaan käyttökokemustasi. Jatkamalla vierailua tällä verkkosivustolla hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää