Rahan määrä on todellakin kasvanut, mutta niinhän se tapaa fiat-järjestelmissä kasvaa ihan tarkoituksellakin. Maltillinen inflaatio on haitoistaan huolimatta jopa välttämätön ominaisuus, joka suojaa taloutta varsin tehokkaasti stagnaatiolta. Kultakanta esimerkiksi kaatuu siihen hyvin herkästi, vaikka sillä puolestaan olisi jopa joitakin kelvollisia perusteita.
Toisaalta rahan määrä seuraa talouden kokoa. Jos katsomme, mitä kaikkea uutta, viksua ja vilmaattista olemme viimeisen puolen vuosisadan kuluessa kehittäneet, niin maailmahan on aivan totaalisen muuttunut 70-luvulta. Toimintamme on todella nopeatempoisempaa ja siinäkin mielessä tuottavampaa. Jotta tuo on mahdollista, on rahakannan ollut pakkokin seurata mukana. Eikä kaikki tuotekehitys ole kohdistunut puhtaasti infraan tai IT-kalustoon, vaan mm. ne pahat johdannaismarkkinat on tässä sivussa onnistuttu tuotteistamaan huomattavan pulleiksi. Rapatessa on toki roiskunut, jolloin joku Lehman Brothers on siivoutunut pudottuaan heikkoihin jäihin. Siitäkin huolimatta systeemi on kestänyt kokolailla hyvin.
>jotenkin sitä luottaa, että kyllä ne asioista tietävät päättää parhaansa mukaan
En silti suosittele. Kansalaisaktivismi on joka tapauksessa aina paikallaan, vähintäänkin mahdollisimman syvällisen perehtymisen verran. Lopulta kukaan ei kuitenkaan aja etujasi, mahdollisesti vanhempiasi lukuunottamatta, jotka tietysti ajavat niitä siksi, että edustat heidän geeniperimänsä jatkumoa. Maailma on aika raadollinen paikka ja omaa etua, suvun etua ja kansakunnan etua on tuossa järjestyksessä syytä ajaa.