Juice Leskinen oli lihava, autistinen juoppo. Biisit kyhättiin häthätää yksinkertaistakin yksinkertaisemman sointukuvion ympärille (Juice hädintuskin osasi kitaransoiton alkeet) ja sanoituksiksi keksittiin tissuttelun ohessa muutama mukahauska ja mukanäppärä sanaleikki tai letkautus. Suosiota tuskin olisi tullut ellei Leskisen ympärillä olisi ollut jatkuvasti lauma kompetentteja muusikoita korjaamassa kappaleet levytettävään kuntoon. Viinaa kului mutta Leskisen ainoa tapa käsitellä asiaa oli vääntää vitsiä ylenmääräisestä ryyppäämisestään sillä hän ei yksinkertaisesti pystynyt myöntämään omaavansa ongelmia elämäntapojensa suhteen. Loppujen lopuksi tämän "Suomen suurimman rocklyyrikon" ainut ansio lienee se, miten monta laulua ryyppäämisestä hän pystyikään kirjoittamaan.