Mieti kun transut alkaa tulevaisuudessa katumaan että silpoivat kehoaan koska olivat henkisesti sairaita.
About 10 vuoden päästä alkaa tuhannet transut kiljumaan että miksi heitä ei estetty.
Ja sinä päivänä he syyttävät Sinua siitä, että annoit heidän tehdä näin itselleen.
Valitettavasti se menee niin, että tänään sä maksat verojen muodossa niiden muuntautumisen, mielialalääkkeet, kampanjoinnin pride-kuukauden aikoihin ym.
Ja kymmenen vuoden päästä sä maksat niiden käänteis muuntautumisen ja toiset ulinat.
Kehittynyt Esimies
•
9 pv
JPG
huutista ransuille
AP
Armoton Animesankari
•
9 pv
Joillakin ihmisillä on valtava tarve huomiolle ja uhriutumiselle, eivätkä he edes itse tajua sitä. Harmi että nykypäivän narratiivi on se, että heitä on pakko kuunnella ja totella. Entisaikaan ois käsketty syömään puuronsa ja olemaan hiljaa.
Käsittääkseni se lekuri ei kyl ole vastuussa siitä jos yhteiskunta on sairas ja sallii tollasen kehonsilpomisen. Haastakoon politiikot oikeuteen ja mun naapurini Masa Römppäsen.
Nehän haluaa tappaa itsensä jo lähtökohtaisestikin. Monet niistä katuu jo nyt, eikä tarvitse odottaa tulevaisuuteen. Moni niistä tajuaa nopeasti muutoksen jälkeen, ettei se ratkaisekaan kaikkia heidän ongelmiaan. Myös seksuaalisten halujen menettäminen tai kyvyttömyys seksuaaliseen nautintoon voi olla joillekin liikaa. Vähän vähemmän yllättäin mt-ongelmia ei ehkä kannattaisikaan yrittää korjata peruuttamattomilla muutoksilla omaan kehoonsa.
en oo ikin tajunnu tota et pitää leikkaa ihana tisut pois.. käsittämätöntä kosher gorea. toivottavasti tytölle rakennetaan nopeen uudet bosat. setä tykkää.
Raitis Tarkistaja
•
8 pv
JPG
En tiedä yhtäkään transua irl enkä oo netissäkään keskustellu yhenkään kanssa. Siinäpä syyttävät.
en ota syytöstä vastaan, olen tehnyt kaikkeni järjettömyyden kanssa painimiseen.
Ja se on kyllä uskomattoman surullista, miten sen luotettavimman osapuolen toimet olivat näin petollisia, toivottavasti nämä samaiset löytävät merkitystä sen varmistamisesta, ettei näin voi tapahtua uudelleen, ja no, onko heillä kirjaimellisesti parempaa tekemistä, kun "perinteinen" elämän reitti on leikattu pois. järkyttävä tilanne.
Punainen Puukkojunkkari
•
8 pv
JPG
Notes on Epistemic Collapse
>For a long time I’ve been having difficulty making sense for myself of a lot of what is going on in the world around me. Recently I’ve found that a useful way of understanding some otherwise baffling things is as products of what is sometimes called “epistemic collapse”. By “epistemic collapse” I mean the collapse of a shared reality, caused by the loss of reliable sources for distinguishing what is true from what is false.
>Someone I’ve found to have a very insightful take on this is Bellingcat’s Eliot Higgins. Some of his best explanations of the problem are at threads on his Bluesky feed, for example here and this recent one, which includes:
<The danger isn’t just that people believe lies. It’s that entire communities become locked into belief systems that can’t be challenged, where loyalty replaces evidence, and disagreement feels like betrayal. That doesn’t just distort truth, it breaks trust.
<When this happens at scale, it’s not just bad information, it’s a breakdown in how society makes decisions. We lose the ability to deliberate, to find common ground, to hold anyone accountable. That’s what disordered discourse really is, a collapse in collective reasoning.
<And when debate collapses, power doesn’t disappear, it just becomes unaccountable. Truth becomes tribal. Institutions become hollow. People are left shouting across a void, each group certain the others are insane or evil…
<So the real question isn’t “who decides what’s true.” The question is, do we still have the ability to decide anything together at all? Because once we lose that, democracy isn’t under threat. It’s already gone.
"Ja sinä päivänä he syyttävät Sinua siitä, että annoit heidän tehdä näin itselleen." Ihan itte kävelee sinne lekureiden juttusille ja antautuu suostumuksiin.
>Joillakin ihmisillä on valtava tarve huomiolle ja uhriutumiselle, eivätkä he edes itse tajua sitä
Näinhän se juuri onkin teidän oikeistokonservatiivi-incelien kohdalla 💁🏼♀️