Sanani sanon nyt tässä, viivat viiltävät ruutuun, kauas kulkevat sanoina, toisaalla toisin näkyvät.
"Häntä pystyyn!" huusivatpa, turhat toivot, joutavuudet, elämän eessä pimeys, mikä kirkas valo voisi synkkyyden syvän hajottaa?
Sanoi kerran vanha viisas: "Syvempi kun on pimeys, kirkkaamminpa loistaa silloin valon pieni pilkahduskin."
En mä osaa lohdutella, enkä tiedä, mitä sanoa, pelko painaa, yrittäisin, mutta sanatkin pakenevat.
Vähän tiedän sinust’ vielä, viillon verran, tuskan tuulen, sen vain kuulin, kerran toivoit: "Ettei enää olisi."
Paha olla paikallansa, siinä missä sielu viipyy.