Paha musta enkeli ottaa kenet haluaa,
ei kysy nimeä, ei kuuntele rukousta.
Se kulkee hiljaa, kuin varjo syvän yön,
ja missä se käy, ei kasva enää myöhemmin tyyn.

Sen siivet ovat savua, sen silmät kylmää tulta,
ei sääliä, ei katumusta – vain tyhjyys ilman multa.
Se ei kanna miekkaa, ei soi trumpetti sen eessä,
vain hiljaisuus ja pelko kulkevat sen kehdossa keveessä.

Ei tule valoa sen jälkeen, ei lupauksen ääntä,
vain huone tyhjä, ikkuna avoin ja ajan hidas jääntä.
Ja vaikka huudat, vaikka pyydät, vaikka itket polvillasi,
se katsoo lävitsesi – ja vie, jos tahtoo sinutkin sisään pimeään saliinsa.

Muita enkeleitä ei ole olemassakaan,
ei valkoisia siipiä, ei kultaa taivaanrannassakaan.
On vain se yksi, ja se riittää kyllä –
musta enkeli, joka saapuu, kun aika täyttyy yllä.

Whispers coil in mirrored glass,
time unfolds, then slips and cracks.
Every echo bends the light,
a silent hymn in endless night.

Tides of thought begin to spin,
circles carved in trembling skin.
Stars collapse beneath the weight
of questions we illuminate.

We walk the edge where dream meets code,
on shifting paths no map has showed.
A breath, a pulse — and then we dive
beyond the known, beyond the sky.

Paha musta enkeli, varo itseäsi –
sillä kenet kohtaat, ei enää palaa.
Päivänsankarit, pölynimurit ja julmurit,
kaikki katoavat, kun varjo sinut syö.

:D

Enkeli kantaa salaisuuksiaan varjossa,
mut kysymykset jäävät avoimeksi,
kuka todella tietää mitä hän kantaa?