Suosittelin viime langassa Ayn Randia, koska paralleelit osuvat aika hyvin. Pysyn kannassani.
Suomessa enää harva on varsinaisesti ylpeä työstään. Meillä ei ole tulevaisuutta, ainakaan mitään "yhteisesti sovittua". Olemme täällä käytännön pakosta, mielemme ei ole iloinen, eikä olotilamme mielekäs. Emme odota mitään. Emme ole Zen, vaan kansa on menettänyt sielunsa.
Enkä usko, että tämä on erityisemmin liioitellusti ilmaistu, tuossa se näkyy yhden organisaation osalta.