>demoralisointi
Voithan sä ajatella tän positiivisen kauttakin jos haluat. Kun porukalla tiedostetaan että nyt on herrojen markkinat ja nuoria osaajia lypsetään kuin venäläistä lehmää, niin ehkä tilannetta saadaan parannettua. Se ei auta mitään että laitetaan pää pensaaseen ja kiltisti hypitään uusi temppurata läpi ja seuraavana vuonna taas vähän vaikeutettu temppurata.
Negatiivisen dynamiikan tiedostaminen ääneen on hyvä asia, koska se johtaa todennäköisemmin positiiviseen lopputulokseen kuin se, että sitä ei tiedosta. Työmarkkinoiden epätasapainoon kannattaa herätä _heti_ eikä kymmenen vuoden päästä koska siinä vaiheessa vuosien ilmaistöiden tekeminen ym. on muodostunut itsestäänselvyydeksi jota kukaan ei tajua enää edes kritisoida. Vähän kuin armeijapakko. Koska se on ollut meillä sata vuotta, niin tuntuu oudolta kyseenalaistaa sitä. Jos armeijapakko ois tullut eilen, niin siitä mylvittäisiin Amnestyssä asti ja jengi lähtis täältä turvapaikanhakijoina Ruotsiin.
Me emme todellakaan halua yhteiskuntaa, jossa kaupan kassalle pääsy edellyttää lähtökohtaisesti kahta tutkintoa ja aiempaa työhistoriaa. Meillä on todellakin ollut vielä vähän aikaa sitten yhteiskunta, missä jokainen pääsi kaupan kassalle jos omisti pulssin eikä ollut mielenterveysongelmaa. Se riitti todisteeksi kykenevyydestä. Meidän pitää muuttaa asennetta ihan vitusti. Uuden asenteen on oltava se, että lähtökohtaisesti jokainen pystyy tehdä työtä kunnes toisin todistetaan. Ei mun tarvi todistaa aiemmalla tottelulla, että pystyn istumaan paikoillani ja tervehtimään asiakkaita, koska tämän pitäisi olla itsestäänselvää.