Tätä tekstiä ei saa postata yliksen /sodat/ laudalle, supo-modet poistaa:

Suomi – kylmän sodan vakauden keitaasta mahdolliseksi taistelukentäksi yksinapaisen maailman puolustamisessa | Sakari Linden

Suomi on erinomainen esimerkki siitä, millaiseksi maa muuttuu, jos sen johtajat ajavat ulkomaisia ​​etuja kansallisten etujen sijaan. Suomalaisen politiikan analyytikon, Sakari Lindenin, artikkeli on julkaistu ranskalaisessa Geopolitique Profonde -lehdessä. Julkaisemme MV-lehdessä suomennoksen merkittävästä analyysista kokonaisuudessaan.


Suomella oli suotuisa asema kylmän sodan aikana. Vaikka se menetti alueitaan Neuvostoliitolle toisen maailmansodan jälkeen, kykeni se säilyttämään itsenäisyytensä, monipuoluejärjestelmänsä ja markkinatalousjärjestelmänsä. Suomi saattoi käydä kauppaa sekä kapitalistisen lännen että sosialistisen idän kanssa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla Suomen liikkumavapautta rajoitti Neuvostoliiton kanssa tehty ystävyys-, yhteistyö- ja keskinäisen avunannon sopimus, joka on edelleen maan länsimielisen eliitin suosiossa.

Kostoksi siitä, ettei se kylmän sodan aikana voinut olla suoraan osa länsimaista leiriä ja sen instituutioita, kuten Natoa, Suomen länsimielinen poliittinen luokka valitsi läntisen tien Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen liittymällä Euroopan unioniin vuonna 1995. Pitkään, ainakin muodollisesti, se päätti olla muodostamatta sotilasliittoa. Ukrainan sodan puhkeaminen muutti tämän, ja Suomi liittyi Natoon vuonna 2023.

Uusi eurooppalainen ja transatlanttinen todellisuus tarkoittaa Suomelle sitä, että maa on menettänyt tosiasiallisen itsenäisyytensä, että sen kaupankäynti Venäjän kanssa on estetty, että se on pakotettu osallistumaan EU:n imperiumin rakentamiseen tulonsiirtojen muodossa ja että se on menettänyt kylmän sodan aikaisen vakautensa ja siitä on tullut mahdollinen taistelukenttä länsivaltojen ja Venäjän välisessä sotilaallisessa konfliktissa.

Toisesta maailmansodasta kylmään sotaan

Neuvostoliitto ja Suomi olivat sodassa kahdesti toisiaan vastaan toisen maailmansodan aikana. Suomi taisteli yksin talvisodassa Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan ​​(1939-1940) ja liittoutui Saksan kanssa jatkosodassa (1941-1944). Sen jälkeen Suomi taisteli Saksaa vastaan ​​Lapin sodassa (1944-1945) ajaakseen saksalaiset joukot pois Suomen alueelta. Lopulta 10. helmikuuta 1947 tehdyllä Pariisin sopimuksella se palautti itsenäisyytensä, riistettynä paitsi Karjalasta myös muista alueista (Petsamon alue ja Sallan kunta). Se maksoi raskaita veroja Neuvostoliitolle ja joutui alistamaan ulkopolitiikkansa Neuvostoliiton politiikkaan vastineeksi demokraattisten instituutioidensa säilyttämisestä.

Sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta (YYA-sopimus), muodosti perustan Suomen ja Neuvostoliiton suhteille vuosina 1948–1992. Tällä 6. huhtikuuta 1948 allekirjoitetulla sopimuksella Neuvostoliitto haki suojaa länsivaltojen hyökkäyksiltä Suomen alueen kautta. Suomalaiset puolestaan ​​pyrkivät lisäämään poliittista itsenäisyyttään Neuvostoliitosta. Näin ollen se varmisti Suomen säilymisen liberaalina demokratiana lähellä Neuvostoliitolle strategisesti tärkeitä alueita, kuten Kuolan niemimaata ja entistä pääkaupunkia Leningradia.

Suomen jälleenrakennus tapahtui erittäin jännittyneessä poliittisessa ilmapiirissä. Helsinkiin perustettiin neuvostoliittolaisten johtama liittoutuneiden valvontakomissio. Neuvostoliitto vaati raskaita sotakorvauksia ja puuttui aktiivisesti maan sisäpolitiikkaan. Samalla kun muut Itä-Euroopan valtiot joutuivat Neuvostoliiton hallintaan, Suomi pystyi säilyttämään itsenäisyytensä ja vapaat kauppasuhteensa.

Suomi olikin Euroopan ainoa maa, jossa oli monipuolue- ja markkinatalousjärjestelmä, jonka ei tarvinnut liittyä Neuvostoliiton vastaisiin pakotteisiin. Toisen maailmansodan jälkeen kaksijakoiseksi muuttuneessa maailmassa Yhdysvallat ja sen liittolaiset yrittivät painostaa Neuvostoliittoa monin, myös taloudellisin keinoin. Vuonna 1949 perustettiin Monenvälisen vientivalvonnan koordinointikomitea (CoCom), kansainvälinen järjestö, jonka tehtävänä oli valvoa vientiä Neuvostoliittoon ja sosialistisen blokin maihin. Sen jäsenet laativat luettelot vientikielletyistä tuotteista: aseet, korkean teknologian laitteet, ydinenergiateknologiat ja kaksikäyttöiset teollisuustuotteet (siviili- ja sotilaskäyttöön). Nämä suositukset pysyivät voimassa Neuvostoliiton romahtamiseen asti.

Kauppa Neuvostoliiton kanssa muodosti noin 15 prosenttia Suomen kokonaisviennistä vuosina 1952–1990, ja sen osuus oli huipussaan yli neljännes 1980-luvun alussa ja puolivälissä. Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Pekka Sutelan mukaan tällaisella kaupalla oli merkittävä myönteinen vaikutus Suomen talouteen, olipa kyse sitten kannattavuudesta, monipuolistumisesta tai vakaudesta.

Helsingin yliopiston taloushistorian professori Markku Kuisma tutki Suomen ja Venäjän taloussuhteita vuosina 1700–2015. Hän löysi selityksen Venäjän pitkäaikaiselle merkitykselle Suomen taloudelle. Hänen mukaansa Suomi pystyi lisäämään tuotteidensa jalostusarvoa vain Venäjän ansiosta. Aikoina, jolloin Suomen talous oli liian riippuvainen länsimarkkinoista, suomalaisten tuotteiden jalostusarvo laski, koska Suomi pystyi viemään ainoastaan raaka-aineita Saksaan, Isoon-Britanniaan ja muille Länsi-Euroopan markkinoille.

Suomen ulkopolitiikan keskeinen piirre oli puolueettomuus. Tämän uuden politiikan, joka tunnettiin nimellä ”Paasikiven linja”, tavoitteena oli varmistaa Suomen itsenäisyys ja samalla ohjata maan ulkopolitiikka välttämään konfliktit Neuvostoliiton kanssa, sekä vakuuttamaan Neuvostoliiton johto tämän realistisen politiikan vilpittömyydestä. Siksi oman turvallisuutensa varmistamiseksi Suomen oli pyrittävä luomaan luottamukselliset suhteet Neuvostoliittoon, mikä merkitsi ensisijaisesti sotakorvausten maksamista.

Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet perustuivat Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteisiin ja yhteisymmärrykseen Suomen pyrkimyksestä pysyä erossa suurvaltojen välisistä konflikteista. YYA-sopimuksen soveltamisala rajoittui siihen tilanteeseen, että Neuvostoliitto olisi Saksan tai sen liittolaisen tapahtuvan aseellisen hyökkäyksen kohteena Suomen alueen kautta.

Neuvostoliitto yritti kylmän sodan aikana useaan otteeseen järjestää sotaharjoituksia Suomen kanssa. Suomi, kuten puolustusministeri Taisto Tähtimaa vuonna 1979, kuitenkin kieltäytyi johdonmukaisesti osallistumasta niihin. Vuonna 1961, kun Neuvostoliitto lähetti nootin, jossa se pyysi sotilaallisia neuvotteluja (30. lokakuuta), presidentti Urho Kekkonen julisti:

”Suomen puolueettomuuden saavuttaminen on elämäni työni. Tämän politiikan ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi työskentelen viimeiseen hengenvetooni asti.”

Kenraali Charles de Gaulle otti presidentti Kekkosen vastaan ​​Pariisissa 24. lokakuuta 1962. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Suomen tasavallan presidentti teki virallisen vierailun Ranskaan. Presidentit Kekkonen ja de Gaulle keskustelivat useaan otteeseen kasvotusten kansainvälisistä kysymyksistä, erityisesti Euroopan tilanteesta. Keskustelut käytiin vilpittömässä ilmapiirissä, ja molemmat valtionpäämiehet vahvistivat maiden väliset ystävälliset suhteet.

Kenraali de Gaullen myötätunto Suomen ulkopolitiikkaa kohtaan, hänen kiinnostuksensa presidentti Kekkosen Kremlin tuntemukseen sekä Ranskan ja Suomen yhteiset edut tekivät Ranskasta yllättävän mutta merkittävän liittolaisen Suomelle.

Urho Kekkosen Ranskan-vierailu oli osa hänen pyrkimyksiään vakiinnuttaa Suomen puolueeton asema kansainvälisessä järjestelmässä vastapainoksi Suomen suhteille Neuvostoliittoon. Kekkosen tapaamista de Gaullen kanssa edelsi tapaaminen Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn kanssa syksyllä 1961. Kennedy suhtautui erittäin myönteisesti Suomen puolueettomuuteen. Suomen tasapainoista ulkopolitiikkaa idän ja lännen välillä alettiin kuitenkin Länsi-Saksassa ja muissa Nato-maissa kutsua halventavalla tavalla ”suomettumiseksi”.

Euroopan unionin ja Naton aikakausi
Kylmän sodan päättymisen jälkeen Suomen ulkopolitiikka muuttui huomattavasti. Virallisesti Suomi sitoutui rauhaan, ilmastonmuutoksen vastustamiseen sekä alueellisen yhteistyön edistämiseen, mutta samalla se siirtyi kohti avoimempaa ja dynaamisempaa monenvälisyyttä Euroopan integraation palveluksessa. Käytännössä Suomi kuitenkin liittoutui vahvasti sotilaallisesti ​​Atlantin suurvaltojen kanssa viimeistään Naton ja Venäjän välisten jännitteiden kiristymisen jälkeen vuonna 2014.

Suomen pääministerinä vuosina 2015–2019 toiminut Juha Sipilä tapasi presidentti Emmanuel Macronin Élysée-palatsissa 27. syyskuuta 2017, vain päivää Macronin kuuluisan Sorbonnen-puheen jälkeen. Macron totesi, että Ranskalla ja Suomella on yhteinen halu antaa enemmän sisältöä Euroopan unionin puolustuspoliittiselle ulottuvuudelle ja mukauttaa sen uusi tavoite Naton olemassa oleviin välineisiin.

Ranskan puolustusministeri Florence Parly ja hänen suomalainen kollegansa Jussi Niinistö allekirjoittivat 4. lokakuuta 2018 aiesopimuksen tiiviimmästä puolustusyhteistyöstä. Euroopan interventioaloitteen jäsenet, mukaan lukien Suomi, kutsuttiin osallistumaan Ranskan kansallispäivän juhlintaan Pariisissa.

Samaan aikaan Suomen puolustussiteet Atlantin suurvaltojen kanssa tiivistyivät huomattavasti. Samaan aikaan kun EU-johtajien sävy Yhdysvaltoja kohtaan muuttui, Iso-Britannia oli eroamassa EU:sta ja EU:n sisällä oltiin perustamassa ”pysyvää rakenteellista yhteistyötä” (PESCO), Suomi ja Ruotsi ovat vahvistaneet puolustussiteitään Yhdysvaltoihin ja Isoon-Britanniaan. Ilmeisesti Suomi ja Ruotsi eivät kuulleet Saksan liittokanslerin Angela Merkelin julistusta Aachenissa pidetyssä seremoniassa, jossa presidentti Macronille luovutettiin Kaarle Suuren palkinto:

”Aika, jolloin saatoimme yksinkertaisesti luottaa Yhdysvaltojen suojelevan meitä, on ohi”, ja ”Euroopan on otettava kohtalonsa omiin käsiinsä; se on tulevaisuuden haasteemme.”

Suomen ja Naton yhteistyö on kasvanut siitä lähtien, kun Suomi liittyi rauhankumppanuusohjelmaan (PfP) vuonna 1994 ja siitä tuli euroatlanttisen kumppanuusneuvoston (monenvälinen foorumi, joka kokoaa yhteen kaikki euroatlanttisen alueen liittolaiset ja kumppanimaat) jäsen vuonna 1997. Suomi on osallistunut aktiivisesti Naton johtamiin operaatioihin ja tehtäviin Balkanilla ja Afganistanissa.

Lisäksi Suomi on allekirjoittanut seuraavat puolustussopimukset:

1) Isäntämaasopimus Naton kanssa. Sopimus mahdollistaa paitsi yhteisten sotilasharjoitusten järjestämisen molempien maiden alueella ja sotilaallisen yhteistyön kehittämisen, niin lisäksi sopimus valtuuttaa Naton joukot avustamaan molemmissa maissa turvallisuusuhkan sattuessa ja ”jos sitä pyydetään”.

2) Kolmenvälinen aiejulistus Ruotsin, Suomen ja Yhdysvaltojen joukkojen välisen sotilaallisen yhteistyön lisäämiseksi. Yhteentoimivuuteen liittyvien kysymysten lisäksi sopimus tarjoaa laajempaa yhteistyötä monikansallisissa operaatioissa ja kehottaa työskentelemään ”EU:n ja Naton strategisen kumppanuuden vahvistamiseksi”.

3) Britannian johtamat nopean toiminnan joukot Joint expeditionary Force (JEF). Yhdistynyt kuningaskunta perusti JEF:n vuonna 2015 Tanskan, Alankomaiden, Norjan ja kolmen Baltian maan kanssa. Ruotsin puolustusministerit Peter Hultqvist ja Suomen puolustusministerit Jussi Niinistö allekirjoittivat maidensa liittymisen JEF:iin Karlbergin linnassa (Tukholmassa) brittiläisten kollegoidensa ollessa läsnä kesäkuun lopussa 2017.

Suomi päätti liittyä Natoon vuonna 2022 Ukrainan sodan puhjettua. Suomi jätti hakemuksensa toukokuussa 2022. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajat eivät järjestäneet kansanäänestystä jäsenyydestä presidentti Sauli Niinistön aiemmista lupauksista huolimatta. Päätöstä sotilasliittoon liittymisestä säesti valtava Natoa tukeva ja Venäjän-vastainen propagandakampanja. Turkki ja Unkari pysäyttivät aluksi liittymisprosessin. Suomi kuitenkin lopulta hyväksyttiin Naton jäseneksi huhtikuussa 2023.

Puolueettomuuden menettämisen lisäksi Suomi menetti täysin varovaisuutensa Venäjää kohtaan helmikuun 2022 jälkeen. Jännitteet Suomen ja Venäjän välillä ovat nyt korkealla tasolla. Suomi on sulkenut Venäjän-rajansa, toisin kuin Baltian maat tai Puola. Ukrainan sodan aikana, toukokuuhun 2025 mennessä, Suomi oli toimittanut Ukrainalle aseita ja ammuksia 3,7 miljardin euron arvosta. Näin ollen Suomi kumosi presidentti Kekkosen puolueettomuusopin täysin.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys on vahvistanut länsimaisen sotilasliiton itseluottamusta, jopa ylimielisyyttä. BBC raportoi 28. kesäkuuta 2022, että Suomen ja Ruotsin liittyessä Natoon tulee Itämerestä käytännössä ”Naton järvi”, jota reunustaa kahdeksan jäsenvaltiota ja jolla lopulta on integroitu ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmä.

Joulukuussa 2024 Suomi takavarikoi öljytankkeri Eagle S:n, jota syytettiin kuulumisesta Venäjän ”varjolaivastoon”. Syyttämällä Venäjää Itämeren vedenalaisesta tuhosta Nato voi perustella lisääntynyttä sotilaallista toimintaansa Itämerellä. Juuri näin tapahtui vuoden 2025 alussa.

Britannian puolustusministeriö ilmoitti 6. tammikuuta Eagle S -skandaalin keskellä, että Yhdistyneen kuningaskunnan johtama monikansallinen Joint Expeditionary Force (JEF) oli aktivoinut edistyneen reagointijärjestelmän seuratakseen mahdollisia vedenalaiseen infrastruktuuriin liittyviä uhkia ja jäljittääkseen pakotteita rikkovien venäläisten öljytankkereiden ”varjolaivastoa” vastauksena raportoituihin vaurioihin Suomen ja Viron välisissä kaapeleissa. Naton pääsihteeri Mark Rutte ilmoitti 14. tammikuuta, että Nato vahvistaa Itämeren infrastruktuurin turvallisuutta Baltic Sentry -hankkeella, johon kuuluu lisääntynyt partiointi Itämerellä sota-aluksilla, sotilaslentokoneilla ja pienillä meridrooneilla.

Kuitenkin vajaa viikkoa myöhemmin, 19. tammikuuta, Washington Post raportoi, että sukelluskaapelin repeämä oli onnettomuus eikä Venäjän sabotaasin seurausta. Keskusrikospoliisi ilmoitti kaksi päivää myöhemmin, 21. tammikuuta, ettei se ollut löytänyt todisteita siitä, että tankkeri Eagle S olisi tahallaan vahingoittanut sähkökaapelia ja neljää tietoliikennekaapelia Suomen ja Viron välillä joulupäivänä. Vaikka Venäjää ei todettu syylliseksi tuhoon, Nato on jo onnistuneesti lisännyt sotilaallista aktiivisuuttaan Itämerellä.

Tilanne kärjistyy nopeasti Suomenlahdella. Viron laivasto takavarikoi 11. huhtikuuta tankkeri Kiwalan, joka viranomaisten mukaan oli edelleen osa Venäjän haamulaivastoa. 13. toukokuuta Viron laivasto yritti kaapata Gabonin lipun alla purjehtivan ja venäläisen miehistön operoiman tankkeri Jaguarin. Venäjän Primorskin satamaan matkalla ollut alus oli kansainvälisillä vesillä, kun kaksi Viron laivaston alusta pysäytti sen helikopterin ja Puolan ilmavoimien MiG-29:n tukemana. Venäläinen SU-35-sotilaskone lensi Viron ilmatilaan tankkerin avustamiseksi, minkä vuoksi kaappaus epäonnistui.

Viro ja Suomi pelaavat erittäin vaarallista peliä. Ehkä vaarallisin on niiden aikomus saartaa Suomenlahti. Viro on tarjonnut Suomelle mahdollisuutta toteuttaa Suomenlahden saarto, joka estäisi Venäjän laivaston pääsyn alueelle tai sieltä pois. Viron puolustusvoimien komentaja totesi myös, että Viro voisi yhdessä Suomen, Ruotsin ja Puolan kanssa saartaa Venäjän Pietarin ja Kaliningradin satamat.

Ulkopolitiikan historia kahden toisistaan ​​poikkeavan identiteetin taistelukenttänä
Miksi Suomi halusi muuttaa puolueettomuuteen perustuneen ulkopoliittisen linjansa? Vastaus liittyy historiaan ja identiteettiin. Kyse on suomalaisen poliittisen luokan länsimaisesta pakkomielteestä. Heille Suomen on oltava osa länsimaista leiriä hinnalla millä hyvänsä.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan historia on ollut aaltoilua länsisuuntauksen ja puolueettomuuden välillä. Nämä kaksi koulukuntaa perustuvat Suomen väestön sisäiseen kahteen erilaiseen identiteettiin. Länsimainen suuntaus perustuu ruotsalaiseen identiteettiin. Tätä virtausta suosivat vanha ruotsinkielinen yläluokka sekä uusi suomenkielinen yläluokka, joka alkoi muotoutua 1800-luvun lopulta lähtien.

Ruotsalainen identiteetti tarkastelee Suomea länsimaisesta näkökulmasta. Länsimaisen koulukunnan mukaan Suomen alue kuuluu Ruotsin kuningaskunnalle, Saksalle tai jollekin muulle länsimaiselle taholle ja viime aikoina Euroopan unionille tai Natolle, jota johtaa Yhdysvallat. Tästä länsimaisesta näkökulmasta Suomea pidetään raaka-ainereservaattina ja, mikä tärkeintä, taistelukenttänä Venäjää vastaan. Näin oli, kun Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa, ja näin on mahdollisesti oleva jälleen Euroopan unionin ja Naton vallan alla.

Toinen ulko- ja turvallisuuspolitiikan historian koulukunta suosii Suomen puolueettomuutta lännen ja Venäjän välillä. Tämän koulukunnan näkökulma kumpuaa Suomen maaperästä ja sitä ovat historiallisesti suosineet maalaisliitto ja vasemmisto. Tämän koulukunnan kannattajien mukaan Suomen on oltava kaupankäynnissä avoin sekä länteen että itään. Lisäksi he uskovat, että Suomen on pysyttävä erossa suurvaltojen välisistä konflikteista.

Suomen presidentti Urho Kaleva Kekkonen opetti suomalaisille realismin tärkeyttä Suomen suhteissa Venäjään. Kekkosen mukaan Suomi ei voi liittoutua Venäjän vihollisten kanssa, koska se menettäisi itsenäisyytensä ja lopulta joutuisi taistelukentäksi sodassa Venäjää vastaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, ​​että Suomen johtajat tekevät kaiken vastoin Kekkosen opetuksia.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen Suomen eliitti on pyrkinyt lähentymään länttä, ensin Euroopan unionin ja lopulta Naton muodossa. Tämä johtuu Suomen poliittisen luokan itseluottamuksen puutteesta. Menetettyään yhteyden Ruotsin kuningaskuntaan, Suomen ruotsinkielinen eliitti kaipasi aina jotain, vaikka monet asiat parantuivat sen jälkeen, kun Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809.

Venäjän osana Suomella oli esimerkiksi omat lakinsa, oma kauppapolitiikkansa, oma valuuttansa ja oma tullipolitiikkansa. Lisäksi Venäjän vallan aikana suomen kieli otettiin ensimmäistä kertaa historiassa käyttöön Suomen virallisena kielenä. Mikään näistä parannuksista ei kuitenkaan riittänyt tyydyttämään osaa Suomen ruotsinkielisestä yläluokasta.

Nyt Euroopan unionin vallan alla suuri osa Suomen lainsäädännöstä tulee Brysselistä. Maalla ei ole määräysvaltaa omiin rajoihinsa, kauppapolitiikkaansa, tullipolitiikkaansa tai rahapolitiikkaansa. Lisäksi Suomen on osallistuttava Euroopan imperiumin rakentamiseen maksamalla tulonsiirtoja Etelä- ja Itä-Euroopan maille, mitä Venäjä ei ole koskaan Suomelta pyytänyt.

Suomi oli uudestaan strategisesti lähellä Venäjää, tai oikeastaan ​​Neuvostoliittoa, toisen maailmansodan jälkeen. Suomi pysyi itsenäisenä valtiona, jolla oli omat lait, monipuoluejärjestelmä, markkinatalous ja niin edelleen. Vain Suomen ulkopolitiikka oli jossain määrin rajoitettua. Suomen oli tärkeää pysyä erossa suurvaltojen välisistä konflikteista. YYA-sopimuksella Neuvostoliitto pyrki suojelemaan itseään länsivaltojen hyökkäyksiltä Suomen alueen kautta.

Kaikki perustelut tukevat sitä tosiasiaa, että ajanjaksot, jolloin Suomi oli strategisesti lähellä Venäjää, olivat Suomelle hyödyllisempiä kuin ajanjaksot, jolloin Suomi oli yksipuolisesti osa länsileiriä. Näin ollen Suomi pystyi säilyttämään sisäisen itsenäisyytensä ja käymään kauppaa minnepäin tahansa. Kun länsi hallitsee Suomea, Suomi menettää itsenäisyytensä, länsi rajoittaa Suomen kauppaa lännen ulkopuolelle, ja Suomen aluetta pidetään taistelukenttänä tai kauttakulkupaikkana sodassa Venäjää vastaan.

Tulevaisuus länsimaisen eliitin palvelevana taistelukenttänä?
Suomi on erinomainen esimerkki siitä, millaiseksi maa muuttuu, jos sen johtajat ajavat ulkomaisia ​​etuja kansallisten etujen sijaan. Suomi on hyvä esimerkki maasta, jonka ulko- ja turvallisuuspolitiikka on epäonnistunut täysin ja joka on menettänyt aiemman suotuisan asemansa, muuttuen valtioksi ilman itsemääräämisoikeutta, jonka talous heikkenee jatkuvasti ja jonka turvattomuus kasvaa sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Suomen ja Venäjän välillä ei ollut käytännössä lainkaan ongelmia vuosien 1992 ja 2022 välillä. Silti Suomen poliittinen luokka halusi Suomen liittyvän länsimaiseen sotilasliittoon. Suomi liittyi Natoon maan valtamedian levittämän massiivisen propagandan keskellä. Valtamedia esittää suomalaisille, että länsi on ylivertainen – poliittisesti, taloudellisesti, sotilaallisesti ja moraalisesti. ”Ei enää koskaan yksin”, kirjoittivat useat suomalaiset sanomalehdet liittymisen jälkeen.

Kaikki muuttui kuitenkin Donald Trumpin tultua valituksi Yhdysvaltain presidentiksi marraskuussa 2024. Yhtäkkiä Trumpin virkaanastujaisten jälkeen Yhdysvallat alkoi perääntyä Ukrainan sijaissodasta jättäen vastuun sodasta Euroopan unionille. Yhdysvallat ilmoitti 16. toukokuuta aloittavansa keskustelut eurooppalaisten liittolaistensa kanssa Yhdysvaltain joukkojen vähentämiseksi Euroopassa myöhemmin tänä vuonna. Suomen poliittinen luokka on nyt paniikissa. Heistä tuntuu, että he ovat menettäneet isäntänsä ja suojelijansa.

Suomen poliittinen luokka, joka päätti liittyä Natoon, koska EU ei riittänyt sille, näyttää olevan takaisin lähtöruudussa. ”Suomi tarvitsee varavaihtoehdon, jos Nato ei toimi”, kommentoi suomalainen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen toukokuussa. Sotilaallinen pelote, jota Suomen poliittinen luokka on yrittänyt ylläpitää Venäjää vastaan, näyttää yhtäkkiä hiipuvan tai ainakin heikkenevän.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti joulukuussa 2023, että vastineeksi Suomen liittymisestä Natoon Venäjä perustaa uuden Leningradin sotilaspiirin Luoteis-Venäjälle ja keskittää sinne sotilasyksiköitään. New York Times raportoi 19. toukokuuta, että viimeaikaisten satelliittikuvien mukaan Venäjän joukot ovat vahvistaneet tukikohtiaan ja rakentaneet sotilasinfrastruktuuria Suomen rajan lähelle. Lehden mukaan toimet voisivat paljastaa Venäjän sodanjälkeisen strategian Ukrainassa.

Samanaikaisesti Suomi lisää provokaatioitaan. Suomen puolustusministeriö ilmoitti saman päivän aikana, että Suomi toimittaa Ukrainalle raskaita ammuksia Venäjältä jäädytettyjen varojen tuotoilla. Jää nähtäväksi, kuinka monta provokaatiota Venäjä on valmis vielä hyväksymään. Venäjä on jo vastannut Venäjä-kytköksissä olevien tankkereiden takavarikointiin Suomenlahdella pysäyttämällä virolaisella polttoöljyllä täytetyn kreikkalaisen tankkerin.

Konfliktin syttyminen Suomenlahdella ei vaadi enää paljoa. Suomenlahdella tai kauempana tapahtuva provokaatio, kuten yritys estää kaasutoimitukset Valko-Venäjältä Liettuan kautta Venäjän Kaliningradiin, voi aloittaa vihollisuudet. Tilannetta pahentaa entisestään EU-johtajien ja keskeisten EU-jäsenvaltioiden aggressiivinen retoriikka liittyen EU:n uudelleenaseistautumiseen ja valmistautumisesta sotaan Venäjää vastaan ​​vuoteen 2030 mennessä.

Kaikki Suomen eduskunnan puolueet tukevat edelleen maan virallista ulkopoliittista linjaa. Jää nähtäväksi, syntyykö uusia poliittisia voimia, jotka vaativat paluuta vanhaan puolueettomuuteen perustuvaan ulkopolitiikkaan. Nyt, kun maailmasta on tulossa moninapainen tai on jo tullut, kuten Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio asian ilmaisi, olisi vanha linja Suomelle kullan arvoinen. Se antaisi Suomelle mahdollisuuden tasapainottaa etujaan eri suurvaltojen välillä ja käydä kauppaa kaikkiin suuntiin maan taloudellisten etujen mukaisesti.

Suomalaisilta on usein puuttunut geopoliittista kaukonäköisyyttä. Suomen eduskunta valitsi saksalaisen Hessenin prinssin Suomen kuninkaaksi 9. lokakuuta 1918, vain kuukausi ennen ensimmäisen maailmansodan päättymistä. Samalla tavalla Suomi liittyi Naton jäseneksi vuonna 2023, ainoastaan kaksi vuotta ennen kuin monet epäilevät sotilasliiton kestävyyttä.

Artikkeli: Sakari Linden
UMV/UVM, 19.6.2025

https://mvlehti.net/2025/06/19/suomi-kylman-sodan-vakauden-keitaasta-mahdolliseksi-taistelukentaksi-yksinapaisen-maailman-puolustamisessa-sakari-linden/