Sijoittaminen ja mielenterveysongelmat. Vertaistukea?
Minulla on ollut aikuisiällä masennuskausia, joiden takia portfolio on ottanut osumaa yhteensä kymmeniä tuhansia euroja, koska en esim. ole saanut aikaiseksi järjestää asuntonäyttöjä tai remontteja, joten asunnot on seisseet tyhjillään. Samaan aikaan Hesarissa julkaistaan vittuilevia artikkeleita, että pks kämpät seisoo tyhjillään.
Viime pari vuotta menivät hyvin, mutta huomannut vastikään taas oireita.
Asuntosijoittaminen ei ole sijoittamista kun sitä tehdään pienessä mittakaavassa. Se on työtä. Siksi siinä pitäisi olla korkeammat odotukset tuotollekin. Masentuneena voi olla haasteellista tehdä työtä menestyksekkäästi, mutta asunto"sijoittamisesta" ei saa saikkua.
Ideaalia olisi tietysti saada terveys kuntoon, mutta se voi olla hankalaa ja siinä onnistuminen on joka tapauksessa hankalasti ennustettavaa. Näin ollen saattaisi olla viisasta järjestellä omaisuutensa asunnoista sijoituksiin, jotka eivät vaadi työtä, kuten esimkerkiksi tylsyydestään parjatut eeteeäffät.
Tämähän se fiksu veto olisi. Etf/indekseihin sijoittaminen ei tarvitse kuin parhaimmillaan pari kertaa vuodessa isomman satsin iskemisen haluamaansa kohteeseen. Asuntosijoittaminen on sellaista hommaa etten itse lähtisi siihen laiskuuden vuoksi. Se sopii pärinäeeroille joita kiinnostaa jatkuva tekeminen ja säätäminen.
Ärsyttävä Minkki
•
2 kk
Mittauta kaikki mahdolliset vitamiinivajavuudet. Usein masennus selittyy kilpirauhasella tai vastaavalla. Korjattavissa oikeissa hivenaineilla.
Sama, lisäksi miinuksena kaikenlaisten kallujen kanssa tekemisissä oleminen. Vaiva/palkkio-suhde ei ole kohdallaan. Ihan hyvä toki että joku sitäkin jaksaa.
Verinen Kettu
•
2 kk
Kannattaa muistaa, että tuon työn voi myös ulkoistaa. Kiinteistövälittäjä skriinaamaan vuokralaiset, pers vako ukko tekemään rempat jne. Periaatteessa tuotto ei edes laske, koska ei se työn tekeminen ole oikeasti osa tuottoa. Se on työtä.
Vastalauta 0.7.8 Beta
Käytämme evästeitä mukauttamaan käyttökokemustasi. Jatkamalla vierailua tällä verkkosivustolla hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää