kuuntelin tänä syksynä sinuhen ja se oli kyllä erittäin viihdyttävä. paria muutakin noista waltarin historiallisista järkäleistä aloittelin, mutta ne eivät pitäneet otteessaan. suuri illusioni ja neljä päivänlaskua olivat niin lyhyitä, että ne kuuntelin kokonaan, mutta en ollut erityisen vaikuttunut. täytyy vielä kokeilla kuinka uppoaisivat komisario palmut.

Selvisin juuri loppuun ja oli kyllä uskomaton opus huhuh. Kyllä Waltari osasi kuvata muinaista Egyptiä uskottavammin ja elävämmin kuin moni pystyisi kuvata edes nykypäivää. Kirjan uskomaton historiallinen taustatyö tekee siitä erittäin poikkeuksellisen ja historia-autistina kiinnostavan teoksen. 5/5. t. AP puhelimella

Ihmettelin jo, että onkohan tänne eksynyt kolme kuukausien sisään sinuhen lukijaa/kuuntelijaa. Mulla tuli, melkein, luettua toi yläasteen loppupuolella, pitkästyin jossain 600. sivun tienoilla ja jätin lukemisen sikseen/selailin loppuun aukeaman sekuntinopeutta odottaen jotain jännää tapahtuvan. En kyllä ollut vielä silloin kovinkaan autisti, ehkä pitäisi ehkä antaa uusi yritys sinuhelle kun se hyllystäkin löytyy.

Sinuhe koukutti heti ekalla sivulla.
Ihmettelin joskus miten teksti paikoin oli mielestäni ihan buddhalaista. Mulle kerrottiin sitten että Waltarilla oli joku buddhalaisuudesta kiinnostunut kaveri jonka ajatuksista lienee tarttunut jotain tuohon kirjaan.

En osaa sanoa mikä noista on paras Suomessa kirjoitettu kirja:
-Waltarin "Sinuhe"
-Linnan "Täällä pohjantäden alla"
-Kajon "Ihmisen käsikirja".

Waltarin kirjoissa miehet ovat tuskallisia ja naiset oikukkaita. Laadukasta proosaa mitä on ilo lukea vaikkakin vähän jo vanhaa mikä on ainakin itselle vain plussaa. Palmuja luettaessa piti ihan tarkistaa mitä ovat vekselit ja millainen drinkki se viskigrogi oikein on.
Johannes Angelos oli oikein hyvä. Yllättävän uskonnollinen. Seuraavaksi ehkä Karvajalka tai Valtakunnan salaisuus, en ole vielä päättänyt.

Mp Turms Kuolematon?

Mun mielestä se oli hyvä. Perus Waltaria antiikissa. Etenkin pidin miten valokeilaan pääsee muutkin kulttuurit kuin juuri nouseva Rooma tai Kreikan kaupunkivaltiot.

>paras Suomessa kirjoitettu kirja

- Kalevala
- Seitsemän veljestä

>kalevala
<kokoelma kansallis runoutta hät hätäisesti kyhättynä kasaan
>seitsemän veljestä
<kännissä ja läpällä kirjoitettu

waltarin historiallisissa romaaneissa on se hyvä ja huono puoli että ne on oikeastaan sama kirja koko ajan, vain ympäristöt vaihtuvat. esmes päähenkilöiden naiset ovat poikkeuksetta luonnevikaisia ja ne joko kuolevat tai pettävät joka kirjassa. ainoa kiva nainen taitaa olla se karvajalan saksalaisnoita joka tietysti sit poltetaan roviolla.

ei se kyllä ole estänyt mua lukemasta jokaista useampaan kertaan, sinuheakin luin egyptinmatkalla thebassa temppelissä istuen, japanilaisturistit räpsi musta kuvia koska mulla oli lookki kuin muinaisella arkeologilla.

parhaat niistä on karvajalka, sinuhe ja nuori johannes. paskin varmaan turms.

oon lukenut ne ei-historialliset kanssa mutta ne on aika paskoja. waltari itsekin sanoi ettei kehannut lukea suurta illusiota vuosikymmeniin kun se oli niin huono.

funny fact mitä ei kerrota elämäkerrassa: se on suomentanut horst wesselin.

kalevalan koko idea on olla kokoelma kansallisrunoutta. eikä sitä ole hätäisesti kyhätty. 98% runoista on alkuperäisiä.

Suullisen perimätiedon kasaamisessa on se ongelma, että lopputuloksena ei ole yksi yhtenäinen teos (vrt. Raamattu). Vaikka Kalevalan tapahtumat ovat kiinnostavia, ei sen juoni ole mukaansatempaava ja hahmot samaistuttavia kuin Waltarilla. Kyseessähän on periaatteessa runokirja.

Sen ei ole tarkoituskaan olla mukaansatempaavaa kaunokirjallisuutta, vaan tärkeä kansanhistoriallinen runokokoelma vaikka käsittääkseni Elias Lönnrot kai vähän editoi sitä sinne yhtenäisen juonen suuntaan? t. eri

Sinuhe ja Johannes Angelos luettu, niistä pidin kovasti, parhaita lukemiani kirjoja. Mitä suosittelisitte seuraavaksi? Palmut eivät kiinnosta. Mikael Karvajalkaa koetin joskus lukea vähän alkua, se ei oikein lähtenyt. Tuli jostain syystä olo että lukisi jotain koulupojille suunnattua seikkailukirjaa. Ei sillä että se olisi sinänsä huono asia mutta pidän Waltarin syvämietteisyydestä mitä varsinkin Johannes Angeloksessa muistaakseni oli ja joissain lyhyemmissä teksteissä mitä tullut Waltarilta luettua.

Karvajalan suurin ongelma on mielestäni pituus. Ei mitään pitkiä romaaneja vastaan, mutta juoni rönsyili pahasti ja historiallisia henkilöitä sekä tapahtumia otettiin välillä vähän turhankin runsaasti matkaan. Mikael Hakimissa ei mielestäni ole samaa ongelmaa ja siinä seikkaillaan suomalaisille vieraammassa ympäristössä, Ottomaanien valtakunnassa. Sinuhen suuri vahvuus juurikin on, että Waltari on pystynyt niin hyvin värittämään muinaisen Epyktin ja tekemään sen henkilöistä samaistuttavampia.

Varmaan se Karvajalka pitäisi kuitenkin lukea ennen tuota Hakimia, eikös se ole jatkoa tarinalle. Ehkä käyn lainaamassa Karvajalan kun en muutakaan keksi.

Näin on. Eikä se missään nimessä ole huono kirja, ehdottomasti suosituksen arvoinen muiden Waltarin historiallisten romaanien tavoin.

Täytyypä sanoa, että Sinuhe on yksi parhaista romaaneista jonka olen lukenut. Vaikka olen tuhonnut aivoni pornolla ja pikaviestimillä, Sinuhen jaksaa lukea jopa monta kertaa. Hyvin harvasta romaanista voi sanoa samaa.

Luin Sinuhen kokonaan. Täytyy kyllä sanoa että tämä kirja avarsi maailmankatsomustani ja käsitystäni. Vittu et alkoi oksettamaan tämä länsimaallinen "me olemme parempia kuin muut"-kulttuuri.

Jossain vaiheessa elämää lähen matkustamaan. Kuinka siistiä. Aivan vitun siistiä.

Mitä tarkoitit tällä? Sinuhehan on "länsimaalainen" -teos jonka tapahtumat perustuu länsimaiseen kulttuuripiiriin, muinaiseen egyptiin.