Sivistys & Kirjallisuus

Otetaan vastaan suosituksia Suomen sotaa käsittelevistä romaaneista.

Eli olisi tarkoitus ohjelmoida aivot uudelleen. Pitäisi päästä tästä helvetillisestiä negatiivisesta ajattelusta enemmän positiivisemmaksi. Olisiko mitään hyviä oppaita, mistä aloittaa? Joko self-help, filosofia tai muuta.

Mitä kirjoja luettaisitte lapsillanne?

>Alexandr Solženitsyn Gulag: Vankileirien saaristo
<Kertoo siitä mitä käy, kun sortovallalle annetaan periksi.
>Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen
<valaisee asioita naisten ja miesten välisistä suhteista
>Vanhoja Kari Suomalaisen pilapiirroksia, joilla sai potkut Helsingin Sanomilta
>Joitain tekniikkakäsitteleviä kirjoja
<jos vaikka innostuisivat itse rakentelemaan

Kielenopettaja mummoni tilasi meille Aku Ankkaa. Hieman vanhempana luettiin Pelit -lehteä ja Mikrobittiä, jossa oli hyviä toimittajia ja hersyvää sanankäyttöä ainakin niihin aikoihin, nykytilanteesta en tiedä. Suomen Kuvalehti on aika laatujulkaisun maineessa, jota isoäitini tilasi. Kirjoitin sitten aikanaan helpohkot laudaturit äidinkielestä, vaikka en juuri lukenutkaan paljon kirjoja teini-iässä.

Lisäksi luin paljon sarjakuvia lapsena. Dilbert oli kenties oma suosikkini, koska olen insinööris-ukko ja teini-iässä nauratin niiden oppien avulla likkoja ja servailin kiusaajiani sanallisesti.

Timo Teräsahjon uusimmassa kirjassa "Meditaatiometsä" sperma lentää, mora viuhuu ja rukousnauhat rapisevat.

Ja voin kertoa että sanomista tulee.

Tämä kirjan tarina ei ole niin kaukaa haettu kuin ensi alkuun voisi ajatella. Enemmänkin monin paikoin ahdistavan tuttu.
Kirja kertoo traumasta, henkisestä etsinnästä, mielenrauhan tavoittelusta. Ja siitä miten absurdeihin sfääreihin tällä kertaa päästään kun traumatisoituneita ja muuten vaan henkisesti hukassa olevia ihmisiä istutetaan samaan meditaatiosaliin tekemään hoocee-meditaatiota jaappanialaisittain, "shikantazaa" jossa seinää tuijotetaan lootusasennossa tällä kertaa kuukauden ajan päivästä toiseen kunnes meditoija oivaltaa, lakkaa olemasta tai päästä kuuluu "priip". Aika usein kuuluu se "priip", varsinkin kun herää epäilys onko henkinen tuki ja turva, zen-munkki joka retriittiä ohjaa valaistunut vai psykoosissa? Ja mikä sellaisilla muuten on erona?..

Auttaako henkistä (ja joskus ruumiilistakin) väkivaltaa metodinaan käyttävä harjoitus löytämään mielenrauhan? Tämä kysymys saattaa kiinnostaa erityisesti niitä joilla voi olla takanaan jo vuosikymmeniä hyvinkin intensiivistä harjoitusta. Kun harjoituksen luonne vuosien saatossa on hiljalleen varoittamatta muuttunut aivan muuksi kuin miksi sen kuvitteli.. Riittääkö retriitille osallistuvien mindfulness-tätien™ paukut oikealla zen-retriitillä tilanteessa jossa homma katsotaan loppuun asti, mutta jollaisesta kovahintaisella mindfulness ohjaajakurssilla ei puhuttu mitään? Se että selviääkö vastaukset kysymyksiin tästäkään kirjasta, - se selviää tästä kirjasta.

Ja kuka, mitä tai mikä helkkari on kirjassa esiintyvä hahmo josta ei saa otetta ja josta ei kerrota juuri muuta kuin tapahtumapaikka Bretagne otsikossa ja vuosiluvut? Olisi kiva jos hahmo ei vielä joku päivä toljottelisi tyhjin silmin peilissä..

Mitkä vitun yhteystiedot

Tässä on kirjat mitä oon lukenu ja ostanut

Taide lanka äideistä ja lapsista!
Tähän lankaan saa lähettää suosikki maalauksiaan liittyen äitiyteen ja lapsiin. Unohdamme usein arvostaa tätä elämän tärkeää osa-aluetta.

Näyttäkää omat suosikki teoksenne, keskustellaan ystävällisesti, ja jakakaa vaikka suosikki asianne vanhemmuudessa, myös isit saa osallistua. :)